Eilen oli mielenkiintoiset työmatkat molempiin suuntiin. Aamulla Pasilan asemalla viihdytti hyvin siististi pukuun pukeutunut nelikymppinen mies, joka vuoroin huusi vihaisesti suoraa kurkkua ja sen jälkeen vastasi huutoon itkuisella parahduksella. Itkien hän huusi ainakin jostain Iijoen cowboysta, kunnes alkoi taas puimaan nyrkkiä junavaunulle.
Kotimatkalla taas minua lähestyi mies sen verran tuttavallisen näköisesti, että ehdin jo pohtia kielen vaihtamista englantiin, ennen kuin hän ehti saada suuta auki. No tämä mies kysyikin, huomasinko, kuinka juuri minua katseli maailman kuuluisin kirjailija kävellessäni. Katselin hetken hölmistyneenä ympärilleni, kun mies tuijotti kiinteästi silmiini ja ojensi kirjaansa. Multa jäi se silti ostamatta, vaikka “maailman kuuluisin kirjailija” lupasi laittaa kutsun tuleville Nobelin päivällisille.
* * *
Joku varaili kolmannen Lontoon matkan vuoden sisään. <3







